Seuraesittely
Lohjan Urheiluautoilijat Ry esittäytyy
Kaikki alkoi aikojen alusta, 60-luvulla, jolloin Lohjan kauppalassa vaikutti Yleisen Autoliiton sekä Suomen Autoklubin osastot. Näiden yhdistyttyä oli Autoliitto Lohjan osaston vuoro. Nämä seurat järjestivätkin Lohjalla perinteisiä jäärata-ajoja sekä Lohjan kevät- ja syysajoja kymmeniä kertoja.
Vuonna 1969, Lohjan kaupungiksi muuttumisen jälkeisenä vuonna, oli Lohjan autourheilukerhon vuoro, jonka toiminta ei oikein saanut tuulta purjeisiinsa. Tästä syntyi kuitenkin pohja seuraava vuonna perustetulle Lohjan Urheiluautoilijoille.
Aluksi jäsenistö harrasti ST-ajoa, rallia, maastoajoa, rataa ja jäärataa. Omia kilpailuja olivat alusta alkaen nuo Aurlahden jäällä ajetut Lohjan jäärata-ajot ja ST-kilpailujen aatelia olleet Talvien TaiSTo sekä Tiistain Timantti. Rallikilpailut alkoivat Reiskan ralli nimellä, joista ensimmäinen ajettiin jo vuonna 1972. Rallin nimi muuttui ajan ja sponsoreiden myötä Postipankkiralliksi ja viimeisin kilpailu ajettiin syksyllä 2000 Vredestein rallin nimellä. Vuosina 1998 ja 1999 järjestettiin Osina Sprint Kalkkipetterin alueella ja viimeisin ponnistus vuonna 2002 oli kolmen seuran yhteistyössä järjestetty ABC historic ralli.
Jääradalla järjestettiin isoja ja suosittuja kilpailuja myös SM-arvolla. Vuonna 1988 ajettiin jopa kansainväliset jääratakilpailut ja kilpailijoita oli mukana USA:ta ja Iso-Britanniaa myöten. Jokamiesluokkaa maalla ja jäällä sekä autosuunnistuksen kaksi viimeisintä Talvista TaiSToa on ajettu myöskin SM-arvoisena. Muutama vuosi sitten pienoisautoilu nousi seuran aktiivisimmaksi jaostoksi järjestämällä kansallisia kisoja 1-2 kertaa vuodessa.
Seuran jäsenmäärä oli aluksi 50 - 100 välillä, ollen suurimmillaan 80-luvun puolivälissä lähes 300. Viime vuosina jäsenmäärä on vakiintunut 120 jäsenen paikkeille. Kilpailujen lisäksi jäsenille on tarjolla kesäpäiviä, talviriehoja ja erilaisia kisamatkoja.
Seuramme aktiivikilpailijat ovat voittaneet SM-kultaa radalta, jäältä ja autosuunnistuksesta. Muita SM-mitaleja on saavutettu rallista. Näistä ansioituneista tunnetuimpia ovat kunniajäsen Eero Leikola, Hannu Ruohorinne ja Rolf Sjöberg. Viime aikojen lupauksistamme mainittakoon Lasse ja Jouni Laineen RallyTrophyn 2000 voitto, Petri Urosen rallin nuorten SM-pronssi 2000 ja ”ikinuoren” Hannu Ruohorinteen SM-rata voitto 2000.
Tervetuloa tähän päivään ja mukaan hulvattoman hauskaan porukkaan tekemään Länsi-Uudenmaan mainiointa autourheilutoimintaa.
